Kessua kasvatin kolme taimea, joista sain purkillisen polltoa. Viljely oli oikein palkitsevaa ja kokemus karttui sen verran, että tajusin kukkien leikkaamisen auttavan lehtien kasvamisessa. Työtä oli kuljetella kasveja pihalta sisälle ja kesälomalla veljeni hoiti kasveja, joka pitkästytti kasvuvaihetta jouluun asti. Kuivatin lehdet kaapissa ja jääkaapin päällä kaulitsemisen jälkeen ja kokeilin myös miten saan erivärisiä lehtiä ja miten se vaikuttaa makuun. En tehnyt sekoituksia sikareiden ja nesteiden kanssa, koska pidin mausta luomuna. 

Kessuahan voisi käyttää myös hoitamaan mehiläisen pistoja. Tärpättiväkiviinaan, kun sekoittaa tupakanlehdistä puristettavaa mehua voisi sitä käyttää myös luteiden hävittämiseen.

Laji jota yleensä kasvatetaan on Nicotiana rustica.

Rakkaalla lapsella myös monia muita kutsumanimiä: palturintupakka, kessu, kotjtupakka, köyhän tupakka, nurkantakainen, nurkkavieru, paskanvahti ja tallintakanen.

Itse luulin kessun siemeniä ostavani, mutta kauniit vaaleanpunaiset kukat paljastivat sen Virginiantupakaksi. Kauniit kukat onkin syy miksi sitä onkin eninten kasvatettu koriste kasvina ja suuret lehdet varmaan se toinen syy. Liekkö sillläkin vaikutusta, että tässä Nicotiana tabacumissa on eninten nikotiinia.

Hollannista kuulemma parhaat siemenetkin tähän kessun kasvattamiseen saisi, mutta omani ostin Tupakka-Aitasta, kun tiskiltä bongasin sienemet 5€/ pussi.

Osa kuvista kadonnut, mutta lisäsin tänne mitä löysin eri vaiheista tätä operaatiota.

DSCF8991.jpgDSCF8988.jpgDSCF8423.jpgDSCF8418.jpg19989602_10209696672670421_8148913753352IMG-20171026-WA0027.jpgIMG-20170724-WA0021.jpg23376424_10210450547196813_285237349747425151891_10210668775532385_6177592870257