Jalat ristissä.
Kas kissahan se siellä. Kattia kanssa ja kasvatan. Maatiainen. Maksoin siitä 20 euroa.
Liisan äiti tiedossa ja isälle on aika varmasti ollut kokonaan musta. MJ:n väritys aivan toista luokkaa ja Liisa näyttää epäilyttävästi Marmorikissalle. Koppakuoriaisena meni melkein sillon kun vielä mahtui mun kämmenelle.
nam.
Kulmien juuret.
Täti kerää vaan syötäviä kukkia tai lehtiä omaan ja kissan käyttöön.
Puutikut kerään myös askarteluun. Ukki rakensi näistä mm. taloja ja rekkoja.
Aina ihan pihalla tai leikkipuistossa.
Lamputtimen modaus lasten kasvatusvaloksi.
Kessu ja Kamomilla.
Polka. Poimin tätä lajia työkseni myös yhtenä kesänä, mutta kilot meni omaan napaan ja palkat jäi tästä syystä pieneksi.
Chili ´Candlefire` (C.annuum) Heat level: 7
1+2 kokeilut. Toinen latvottu tuplaksi ja toinen on taivutettu "hillitty Bonsai".
Kynttelikkö.
Viidakkokurkun kans laudalla.
´Marbles` (C.annuum) Heat level: 0
Kaverin paprikan siemenistä idätin.
Basilika kolmella lehdellä ei päässyt purkkiin kasvamaan.
'Round Midnight' (violetti) ja 'Large leaved' (vihreä)
Nää värivirheelliset on kauniita, molemmat on "violetteja" <3
Isot lehdet kirjaimellisesti.
Salsaa tortillojen väliin omista persiljoista,basilikasta ja kaupan tomaateista.
28.7.2021
Kuivatus.
Panen kaiken päälle.
Persilja ´Grüne Perle, Organic`
Pakastaa voi myös öljyyn.
Herne ´Markana`
Linnut kävi myös merkkaa mun herneet ainakin kerran..
Hieman soluun haluaa aina kasvaa.
´Vroeg Reuzenblad, Organic` sekä ´Bazaroet`
Pinaattia osa 2. samaan ruukkuun loput ´Bazaroet`:in siemenistä.
Yksi pitempi ruukku ryöpättynä painoi 160g. Riitti sopivasti keittoon johon olisi tarvinnut 150g pinaattia
Kalle kuosit.
Viidakkokurkku, sain kaksi siemientä kaverilta joista toinen lähti itämään ja toisen hukutin purkkiin.
Se vetää rinksaa tikkujen kanssa ja kovaa vauhtia kasvaa. Noin kaksi uutta soiroa ilmestynyt nyt jo päivä. Tämä ilmeisemmin pitäis pystyyn kasvattaa, mutta meillä on ihan omat jutut ja ympyrät menossa :)
Ja tämän jälkeen se kuoli.
Pikkutrumpettiköynnös
Erythrostemon giliesii. Bird of paradise.
Istutelmia käyny katselemassa.
Puunhalaajaa ja puita sekä muita.
Mulle kans tämmönen puutarhapenkki ja muutama patsas.
Kaislikossa suhisi.
Tunnista.
Kastelijaa kaivataan. Tämä oli tien varressa. Rosa chinensis, Kiinan ruusu myös tämä.
Luultavasti myös nämä.
Kanariantaateli
Kurttusia ruusuja.
Torneja ja kukkia ei oo ikinä liikaa.
Eikä kullitettuja asioita.
Oulussa Tuirassa näin nämä Orvokit.
Keltanarsissi
Keltatuoksuinkivääri.
Aloe ja Kaktukset ja Mehitähti
Bataviasalaatti ´Lollo Bionda`
Lehtisalaatti, Australische Gele sekä Rucola.
Liisa syö näitä sitä mukaan kun kasvavat ja kasvatus ei onnistu edes lasitetulla parvekkeella.
Kaupan salaatti istutettu uudelleen.
Jukkapalmu
Liisa ei tästä malttanut millään erossa pysyä ja aina oli Jukka kynittyä mallia..
Samoin Salvia.
Ohraheinä.
Rairuoho vai heinä?
'Biggy' Ruohosipuli.









Tietoa tupakasta tarjoilee myös: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tupakka
Sikarista tietoa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sikari
Piipusta tietoa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vesipiippu
Perehdy lakiin ja tupakin haittavaikutuksiin jo ennen kuin suunnittelet tupakan polttamista tai itse valmistamista nautittavaksi. Älä myöskään lue tekstiäni jos olet alle 18-vuotta, skippaa suosiolla ja kasvata karvat ennen aloittamista.
*Suklaasavukkeet on myös hyviä ja näyttää aika aidoille ja aiheuttaa myös riippuvaisuutta. Kuvassa keksi jossa suklaata sisällä.
Lakupiippuja suosittelen nauttimaan, vaikka liika salmiakki ja lakritsi ei ole myöskään hyväksi kenellekkään. Salmiakki on myrkkyä muutenkin ja ja voi lakua itse myös valmistaa.
Salmiakkia olen kerran tehnyt koulussa.
Ainakin Oulussa Sokos Herkku myy ainakin yksittäin pakattuina piippuja. Joskus sai Ärrältä ostettua maissipiippuja myös. Ruotsin puolelta saa halvalla laatikon lakritsapiiputtimia ja Norjalaiset näitä eninten käyttää. Näitä myös keltaisena. Ei tikkua mihin tukehtua toisin kuin tikkareissa :)
Kessuahan voisi käyttää myös hoitamaan mehiläisen pistoja. Tärpättiväkiviinaan, kun sekoittaa tupakanlehdistä puristettavaa mehua voisi sitä käyttää myös luteiden hävittämiseen.
Laji jota yleensä kasvatetaan on Nicotiana rustica.
Rakkaalla lapsella myös monia muita kutsumanimiä: palturintupakka, kessu, kotjtupakka, köyhän tupakka, nurkantakainen, nurkkavieru, paskanvahti ja tallintakanen.
Itse ostin "tupakansiemeniä", mutta kauniit vaaleanpunaiset kukat paljastivat sen Virginiantupakaksi. Kauniit kukat onkin syy miksi sitä onkin eninten kasvatettu koriste kasvina ja suuret lehdet varmaan se toinen syy.
Hollannista kuulemma parhaat siemenetkin tähän kessun kasvattamiseen saisi, mutta omani ostin Tupakka-Aitasta kun tiskiltä bongasin sienemet 5€/ pussi.
Osa kuvista kadonnut, mutta lisäsin tänne mitä löysin eri vaiheista tätä operaatiota.
Siemennys on rumaa hommaa.
Neulanpään kokoisia ja yhdestä kotelosta saa paljon irti kuivana..
Läheltä kuvattuna siemet muistuttaa kahvinpuruja. Puuroksi muuttuu kuvia ladatessa tänne.
Miljoonan alku vai miten monta luulet että näitä löytyy? Ei tässä oo kaikki ku en jaksanut joka koteloa kuvata.
Kaks kessua ja yksi purkki..
Kessun käyttäytymisestä voisin mainita sen verran, että nää näyttää tunteensa. Välillä sitä säikähtää itsekkin nähdessään nää maassa.
Kukkanuppu ennen kukkia.
Valmista kessua ostettuna
https://fi.wikipedia.org/wiki/Holkki Ruotsista saa halpaa paperia ja papereita on joka mavulla ja kuvalla valmistettuna.
Suodattimia löytyy myös hampusta valmistettuna, en oo tajunnu kuvailla tänne artikkeliin asti..
Mitäköhän makua en ois testannu.
Nenänuuska laittoi kyllä päristelemään kirjaimellisesti kun sai aivastella melkein tunnin sen testauksen jälkeen.
Purutupakkia tein itse mutta se laittoi vain sylettämään :D
Jos en jaksa kiveä tai kaasua vaihtaa näihin mun sytkäreihin ostan kaupasta semmosen et menee tohon pidikkeen sisälle. Lapset aina leikkii tuolla nii siksi hyvä muistaa tarvikkeet ladata ja nämä pitää piilossa. Muovinen ei mene rikki ja tää taskukokonen liekkitukka on hauska ku tovin on mulla ollu ja en ole sille edes napaa koristellu nii oli hyvä et lapset vähä laitto tuolle naalia naamaan.
Tää omituinen otus löyty Potugalista ja tää ois nyt kiven vaitoa vailla. En löytäny ku semmosia nysiä tappeja ku kyselin ja niiden vaihto on hieman työlästä.
Rauhanpiippu (jatkettavaa mallia) on joka inkkarilla. Teline meni muutossa hukkaan.
Makunsa kullakin, mulla itse tykkään omenoista ainakin vesipiipussa. Tuulensuoja on lisävaruste.
Toisenlainen vesipiippu.
Tuon yrtimurskaimen ostin Amsterdamista matkamuistoksi ja sillä on hyvä pyöräyttää kessut ennen polttamista.
Peruspiippuja löytyy jos jonkun näköistä. Mahonkia tämä ja tuota tupakkia en suosittele kenenkään ostettavaksi :D
Lasia tämä. Saa myös vähän vettä sisälle.
Nämä piiput omia ostamia paitsi tämän viimesimmän sain kun kävin kaverilla muuttosiivousta tekemässä.
Sikareista omia lemppareita. Vihreiden pienien plussana on koko hintaan nähden ja rasiassa säilyvät paremmin taskussakin. Ovat halvempia kuin nuo Caponet kpl hinnaltaan 0,55€/kpl ja Caponethan oli 0,66€ viimeksi kun ostin. Hinta nousee kyl vuosittain.
Al Capone mavut kuvassa:
- COLD "IRISH COFFEE"
-RED "JAMAICAN RUM"
FLAME "SWEET COQNAG"
Myrkyt purkissa. Käytän tuholaisten torjuntaan ja suihkin tätä kaikille muille kun kessulle.
Sen verran tehokas ettei ötökät siinä elä edes paitsi sinnikkäimmät yksilöt :D
Suora linkki Wikipediaan Nikotiinista jos haluaa lisää lukea:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikotiini
Niasiini (B3-vitamiini) tunnetaan myös nimellä nikotiinihappo. Nikotiinihappo on kemiallisesti sukua tupakassa olevalle nikotiini-nimeselle aineelle, mutta näiden kahden ainenn vaikutukset elimistössä ovat täysin erilaiset. Eläinkunnan tuotteissa niasiini esiintyy yleensä amidina, nikotiiniamidina. Niasiinia elimistö tarvitsee energian tuottamiseen hiilihydraateista, valkuaisaineista ja rasvoista. (suora lainaus: Vitamiinien ja kivennäisaineiden ABC -kirjasta /WSOY Marja-Leena Nurminen 1997)
Tupakan hiilijalanjälki:
Olen miettinyt monesti, että kuinkahan moni ajattelee kuinka tupakka valmistetaan. Kuka sen kasvattaa, millä myrkyillä ja kuinka eettisesti ajatellen. Harva kasvattaa pelkällä vedellä ja luomua. Suomessa ainakin yksi myy josta itsekin olen lukenut. Pitäähän jonkun ne poimia,kuivattaa,leikata ja käsitelläkkin sekä pakata lisämyrkyt saa kaupanpäälle. Valmiissa tupakassa ns.sivareissa tulee vielä konevalmistus. Sätkää kun polttaa voi itse valita paperit ja ventit tai polttaa vaan piipusta esim. piipputupaksi tarkoitettuja tupakkeja. Aroma on Suomen Tupakka Oy:n myydyin irtotupakka vuodesta 1983. Tupakka merkkejä on paljon, mutta esim. isäni polttaa Aromaa. Itse suosin kokeilumielessä kaikkea, mutta lempparin voikin veikata vaikka lukemalla kirjoittamaani ;)
Tupakan viljelystä ja muuta hyvää luettavan arvoista asiaa löytyy esim. tästä linkistä:
Muita tupakkatuotteita ja lisää luettavaa löydät täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tupakkatuote
Höyrystin ei ollu mun juttu kun siinä oli liikaa säätöä mun makuun :D
Avokadopuu
Päärynäpuu
Appelsiinipuu
Palmupuu
Outopuu
Keltatrumpettipuu (Catalpa ovata)
Puulasta
Puuviivain, vatupassi, mikä lie
Sitruunapuu
Luumupuu
Viikunapuu
Omenapuu
Keltatuoksuinkivääri
Bambusoideae
Verho ja penkki homehtui parvekkeella.
Mouraria Lisbon: `sweater-wearing´ tree
Puumerkki
Kuvassa puuvillaa, lyijykynäluonnos, paperia ja takapuolella on puumerkit ja päivämäärät.
Puunukke painokokeilu violetille puuvilla painopohjalle mustalla painopastalla.
Painoin myös hajukuusia.
Saunassa jos ei tuoksu tarpeeksi hyvälle voi sitä myös haistella vaikka tätä aromia.
Puumuna ja mun muna.
Puuhevonen
Pienet kangaspuut
Pitkospuut
Puu-ukko. Tuosta ovesta ku meni sisään seinällä oli pari metrii pitkä ja leveä pirun joka löi vasaralla ihmistä päähän. Kuvaa katselin pitkän tovin ja ihmettelin. Oli siellä sängynpäätyki missä oli iso silmä. Puuhun se oli veistetty ja meinasin sen ostaa. Ortodoksien mestoissa on eri meiningit muutenkin ja avoin arkkuki on koettu ukkini hautajaisissa. Sit ku minä lähden mulla on toive ettei arkkua tule ku haluan savuna ilmaan enkä et mun lähimmäiset kantaa mua ku omat jalat ei enää kuljeta. Ihan turhaa tilaa viedä viel sit ku kuoleeki. Mitään ku ei saa mukaan nii miksi tehdä numero ja laittaa muut kärsimään itsensä takia edes kuollessaan. Vaikka mut kantais varmaa neljäki ihmistä arkun kanssa ellei joku osta kullitettua arkkua viimeselle matkalle. Tiiä vaikka oiski kullitettu pesä ku lähen jos muistan ostaa sen ennen aikojani..
Ristiinnaulittu teloituspuussaan=poikkipuu+pystypuu
Puunhalaaja
Puuhengari. Oon myös virkannut hengarille päälisen jos toisenkin.
Ympäri vuojen tuolla katupuussa pallot. Oulun joulupuu.
Mulla on kaksi ruskeaa pitkää takkia se toinen on tummanruskea ja tämä takki on tämän värinen.
Kelan joulupuu. Muovikuusi.
Saappaat ollu kovassa käytössä 15-vuotta. Ostin ne kirpputorilta 3€ ja ne on nahkaa ja valmistettu FINLANDIASSA.
Muutenkaa täällä tiiä mitä siel puussa on.
Saati maassa. Luonto on brutaali ja ahneella on kakkanen loppu. Kauneus on katsojan silmässä.
✡ = Kuusi kulmaa. Kuusikulma. Kuusikulmio. Heksagrammi. Kuusikanta. Tähti. Kolmio. Ympyrä. Kuusisakarainen tähtikuvio. Daavidintähti. Tähtipoju. Iltatähti. Toivomustähti. Kolmeraitaa. Vauhtiraitaa. Viivoja niin v*itusti vaikka vois tää olla joku numeromerkki kans. Ihan sama se on kuusi kuitenkin vaikka tietäjät tietää mikä tää tähti oikeesti on.
6 on numerona kiva paitsi jos se on henkilöä taloudesssa.
Puukynän kaikki tietää. No minä käytän enimäkseen mustetta ja värejä voi valmistaa vaikka sienistä. Hiilellä piirtelen joskus mutta vasenkätisenä sotken sillä itseni. Siksi on hyvä sotkea itseä musteella. Ei mee musteet hukkaan ku tökin ne ihon alle sopivaan syvyyteen. Samalla säästyy paperia paitsi vessapaperia mitä menee tehdessä tuhottomasti. Sähköä en kuluta tehdessä kun teen käsityönä.
Koivuniemen herraksi kutsutaan koivusta tehtyä vitsaa.
Tässä on pajunkissaa kakkusella.
Mun isoisänisä leikki sodassa kranaatilla ja ritsalla koitti ampua kranua ritsalla. Kranaatti levis ("käsiin") silmille ja näkö lähti. Sinänsä silmiin nähden hyvä tuuri käyny ku hoitaja rakastu siihen sokeaan sokeasti ja niin synty mun ukki. Se ei ollu puusilmä mut puujalka vitseistä tykkäs ja oli kirvesmies. Mulla on puinen kynttilänjalka mut ukilla oli puinen kävelykeppi niin heitin siitä vitsiä et ei oo uutta ku se nojailee puuhun tai hommat menee puihin ku se on sukuvika jos suksi ei luista. Meillä suvussa tehny ne suksetki ite nii ei oo ihmekkään etteivät luista ku aina vedetää jollai metsäsuksilla ja tekis mieli suksia kuuseen ku ei puita pidemmäksi näe :D
Ukki puuhaili puuceen ja sain siltä perinnöksi Kontin jonka sen isä on valmistanut. Ukilla oli kans puutalo ja hirsimökki. Kontti on tuohesta valmistettu reppu. Se on siis kirjaimellisesti veistetty ja valmistettu puusta. Puureppu. Tämmöstä en oo monella nähny.
Voidaan valmistaa toki muistakin materiaaleista kuten metallista tai voihan se tarkoittaa kaljakoppaakin.
Liisa rakastaa etenkin pahvia ja muovipusseja. Kulkee myös pahvisalkussa.
Pahvisalkku on toinen kontti jota jotku kutsuu myös joulukalenteriksi=24 päkki.
Kuljetan sitä sen omassa korissa joka on pyöränkori oikeasti.
Puuhattu on semmonen tuohinen ja tuohinen voi olla vaikka tossukin. Kuvissa paperihattuja ja yks puuvillahattu.
Tossuja oon nähny tuohisia ja puukenkiä joka lähtöön. Huovutuksessa käytetään lestiä mikä näyttää puukengältä, melkein kuin hollannikas.
Tossun teko ei paljoa hatun tai korin teosta eroa muutenkaan. Käytännössä jos osaa tehdä omaan jalkaan sopivan korin johon osaa kantalapun tehdä minkä kuroo takaa saumasta yhteen saa tossun tehtyä. Koriin lisätään vain lipare että saadaan tossu. Sama jos hattu tehdään se lipare on se lippa tai lieri tms..
Virkkaamalla itselle nopeampi kuin punomalla. Tossuun löytyy ohje linkistä:
https://shittingknitting.vuodatus.net/lue/2014/01/hiljaista-kuin-trikookudetossu-tehtaalla
Olen nähnyt koreja mitä on punottu kaistaleista, risuista, pajuista tms., osa paperista yms. ja osa tekee tuohista jotka mun lempimateriaali. Mun suvussa on nähty myös tekijöitä jotka punonu koreja paksuista muovisuikaleista. Joku on joskus päällystänyt pullonkin puulla ja tehny siihen irrotettavan korkinkin hatulla joka valmistettu myös punoen. Leikin aina lapsena sillä pullolla tai puunukella jos ei muuta jännää löytyny. Puurekka oli kans yks suosikki minkä toinen ukki oli tehny joka rakensi pienoismalleja tikuista. Ukki kerkes monta tikkujuttua valmistaa vaikka Lada sen suosikki harrastus tais olla Pasianssin pelaamisen lisäksi. Pasianssia voi pelaa myös ilman tietokonetta jos joku ei tienny suosittelen kokeilemaan ja kasaamaan taloa myös korteista :D
Osaan punoa koreja myös itse ja olen opettanut kahvipussin punontaa. Puista koria en ole tehnyt vielä itse mutta onhan näitä joka kokoa ja mallia kohta jemmassa. Puupintaa on helppo käsitellä ja saahan siihen vaikka polttomerkittyä omat puumerkit jos kolvi pysyy kädessä. Oon puunopan kolvannu ja puukansion ja mitähän muuta sitä on tullu puusta veisteltyä. Rahi kuvat vois vaikka lisätä, kun muistaa.
Kuvassa näkyy myös ristikko mikä puusta valmistettu. Sekä kirjahylly pahvista tehtynä (Ikean kennot).
Kuvassa myös korupuu minkä annoin kaverille kun ostin säilytysrasioita. Kullitetus kehykset on puuta myös.
Pirtinpöytä ja säilytysrahi molemmat niin hyvää puuta ja kierrätettyä mallia.
Tyypit syö mämmiäki. Puiseva ajatus jo itsestään.
Puinen sieni on parsintasieni ja semmonen mun pitäis jostain hommata tai sorvata. Mulla puinen kärpässieni ja tällä tehdään nyöriä. Näitä löytyy nyörinukkena myös.
Oon myös puukäsitöitä harrastanut ja vuollu mm. kirveen varren kun hain hienopuusepäksi. Piti olla jotain itse tehtyä mukana kun menee myös.
Jos lomittaja ei käy töiden jälkeen pesulla voi todeta että sillon ainakin raha haisee koska sillon haistaa kuinka on oikeasti tehnyt töitä rahojen eteen. Ei voi sanoo toiselle et haisee pahalle jos se haisee vaan rahalle.
Jotku peittää omaa hajua hajusteilla vielä kaiken kukkuraksi, hajut mitä käytetään on tyyliin santelipuu ja mahonki tms. Ei siinä mitään haittaa oo olis jos ei ois hajusteherkkä... Lempihaju santelipuu ja myski varmaan jos pitäis valita yhdistelmäksi joka hajuvesi. Se ois puuta ja eritettä. Ehottomasti lisätään tupakka siihen tai nahka vielä niin on hyvä kombo. Ruusuvesi on liian laimea mun sieraimille ku tottunu nuuhkimaan jo kaikkea. Olin paperikoneella töissä myös.
Joulukuusi on paras juttu ikinä! Ihan sama millane. Puu on usein arvossaan ja nostetaan esille. Risut on hyvä lahja aina jos ei osaa punoa vihtaa tai vastaa saati omista riihikuivaa. Jotku viel lahjaksi suolia ja sokeriakin ja taivaalta tulee salamia.
Sama muovikuusi kesät talvet.
Paperille ku piirtää 6 ja laittaa tonttulakin saa hienon joulu-kuutosen tehtyä kans. Kuvissa kaksi kuusikorttia jotka olen tehnyt :D
Sisustukseen sopivia kuusia/puita.
Silityslauta.
https://shittingknitting.vuodatus.net/lue/2018/03/parvekkeen-rullalauta-istuin
Puuvillaa.
Hommat meni metsään, kuusikossa
Ihan puissa, seipäässä ja vielä mettäsuksilla ja ihan päin mäntyä meni ku suksi kuuseen.
Kuusiyhdeksän. Kuusikuusikuusi ja mitä näitä nyt oli. Tikapuut siinä on.
Tää kirkko on syötävä. Maistuu vähän puulle ehkä. Taustalla puunukke.
Muhoksella asuin kauan ja sieltä löytyy vanhin puukirkko https://en.wikipedia.org/wiki/Muhos ja harrastuksiini kuuluu mm. kirkoissa käynti. Kirkoissa ei saa kuvata mutta olen sitäkin harrastanut ja suurin haave ois päästä Venäjälle kirkkoihin myös joku päivä :)
Rahapuu on semmone juttu mistä ei rahaa kasva mut on kasvi ja puuhan on oikeesti rahaa joka on painettua paperia. Tästä on intetty monesti kasvaako raha puusssa. Puussa kasvaa siemeniä joilla saa lisää puita. Puu on rahaa kirjaimellisesti. Olen kerännyt käpyjäkin mutta kilokinta ei ollut kovin kummonen. Kävyissä ei saanut olla siemeniä kun ne meni koristekäyttöön.
# = risuaita, ristikkomerkki, ruutu tai numeromerkki
Karkkikeppi tai tikkunekku.
Jaffa cake on kans hyvää mut nämä ne vasta koukuttavia on. Kuvassa myös koivupuikot.
Neliönmuotoiset puiset Natural CUBICS-sukkapuikot.
Sanan muunnokset/ munan saannokset on mun suosikkeja. Tupakoida kessua= kepakoida tussua.
Puujalka jos ei kuvaan tule muuten sitä pitää kuvailla sit lähemmin.
Mato-onki koholla.
Tikku tontussa.
Kuusisieni. Meikkisieni.
Puussa silmä vai mikä tää nyt on. Tämä lisäksi vois lisätä kuvan kokonaisesta puusilmä metsästä missä olen käynyt.
Puulistassakin on puu-kuosit.
Puuhöylä. http://https://shittingknitting.vuodatus.net/lue/2016/12/kolme-huivia-kiiltavaa
Krysanteemi. China juhua, Florist`s daisy and hardy garden mum.
Kukkia vm. 2014





Kolmilehtisyys ei häviä kasvamalla, vain lehdet kasvaa suuremmiksi.
Toiseen "kerrokseen" kasvoi myös kolme lehteä :D
Kurttukukka on edelleen kurttu.
Vertaa kaveriin ja huomaa, että lehdetkin on eri tasolla. Tykkään näistä oudoista yksilöistä kun tuppaa kasvamaan silti sinnikkäimmin yleensä. Välillä valitsen ihan tarkoituksellakin niin näkee miten kasvaessa kehittyy.
Kesälomalta kotiin tullessa yksi oli homehtunut + kuivanut pystyyn ja toinen melkein.
Kaveri joutui kompostiin mutta toisen sain elvytettyä vielä. Rip.
https://shittingknitting.vuodatus.net/lue/2021/12/auringonkukka-kaapio
Tää kello toimii tosi hyvin. Kissankello.
Kullitetut kukkaset.
Mullitetut ja myllytetyt kukkaset. Rattaiden väliin jääny ja kaverini kysy miten tämä on tehty. Virkattu ja tämä olikin Pinterestiin tallennettu itselle niin helposti löysin ohjeen tähän että vois vaikka uuden tehdä.
Ekoja kuvia kukista mitä oon ottanu talteen.
Oleanteri
Sinihibiskus
*5 kuvaa ylempänä on otettu 7 megapikselin kameralla :D
Kiinanruusu
Seinäruusuja ei ole koskaan liikaa :)
Eikä kasseja seinillä.. Berliinissä tämä istutelma.
Kotona on aika puisia juttuja seinillä myös..